Hae sivustolta:

Maatalousseuroista ProAgriaan

ProAgria toimii koko Suomessa. Koko yhtymään kuuluu 650 henkeä, käytännön työtä tekevät 16 alueellista ProAgria keskusta. Toimintaa on Varsinais-Suomessa ollut jo 210 vuotta, Lapissa toiminnan katsotaan käynnistyneen v. 1885.

ProAgria Lapin historia ulottuu 1880-luvulle, jolloin v. 1885 perustettiin Peräpohjolan Maanviljelysseura edistämään maataloutta ja sen sivuelinkeinoja eteläisimmän Lapin alueelle. Pohjoisemmat osat Lapista saivat oman seuransa 1906, kun Lapin Maatalousseura perustettiin. Suomessa ensimmäisiä seuroja perustettiin Varsinais-Suomen alueella yli 210 vuotta sitten.

Lapin Maatalouskeskus

Seurat edistivät maataloutta ja sen sivuelinkeinoja jakamalla neuvontaa alueen asukkaille. Neuvojat kiersivät talosta taloon, usein jalkaisin, ja osallistuivat käytännön työhön. Muita neuvonnan muotoja olivat kirjallisuuden ja lehtien levitys, kurssit, esitelmät, kilpailut, opintomielessä tehdyt retket, erilaiset teemapäivät ja näyttelyt. Myös uudisraivaustoiminta, toisen maailmansodan aiheuttamat huolto-, jälleenrakennus- ja asutustoimet olivat seurojen harteilla.

Sodan jälkeisinä vuosina paikallisesti toimivien maamiesseurojen ja niiden naisosastojen toiminta vankistui. Kulta-aikaa oli 1950- ja 1960 luku. Naiset osallistuivat vastaavaan seuratoimintaan muuallakin Suomessa, mutta Lapissa heidän osuutensa oli erityisen merkittävä jossa Lapin maa- ja kotitalousnaiset tarjosivat neuvontaa ja koulutusta.

Vuonna 1970 maataloudellinen neuvontatyö siirtyi uudelle organisaatiolle, Lapin läänin maatalouskeskukselle ja seurojen tehtäväksi muodostui uuden toimijan tukeminen. Vuonna 1988 nimi muuttui Lapin Maaseutukeskukseksi. Yhdistymisen jälkeisinä vuosina henkilökuntaa oli 96 toimihenkilöä mukaan luettuna Lapin kalatalousneuvonta (nyk. Lapin kalatalouskeskus) ja Lapin läänin kalatoimisto sekä 1991 Lapin Maaseutukeskuksen toimihenkilöiksi siirtyneet  kymmenen karjantarkkailuyhdistyksen toimihenkilöt.

Palvelutarjonta laajenee asiakkaiden myötä

Lapin Maaseutukeskuksen henkilöstön määrä oli vähentynyt melkein puoleen. Maitotila-asiantuntijoiden  ja talous- ja kasvintuotantoasiantuntijoiden tarjoamat palvelut ovat edelleen keskeinen osa maatiloille tarjottavia palveluita.

Suomen liittyessä Euroopan Unioniin tällä oli omat pienet vaikutuksensa toimintaamme. Vuonna 1997 Lapin Maaseutukeskuksen alaisuudessa aloitti toimintansa Carrefour Lapland, EU:n komission tiedotusverkostoon kuuluva tiedotuspiste. Toiminta jatkui vuoteen 2014 saakka Europe Direct Lapland -nimen alla. Myös hanketoiminnan merkitys lisääntyi, ja se laajeni luonnontuotealalta myös muille toimialoille osaksi tilojen ja yritysten kehitystoimintaa.

Suomen alueelliset keskukset ovat aina tehneet yhteistyötä. Vuonna 2002 muodostettiin uusi yhtymä, jonka nimeksi tuli ProAgria. Alueelliset keskukset toimivat tänä päivänä itsenäisesti ProAgrian alaisuudessa, minkä myötä myös Lapin Maaseutukeskuksesta tuli ProAgria Lapin Maaseutukeskus ja vuonna 2005 ProAgria Lappi.

Yrityspalveluiden systemaattinen kehittäminen aloitettiin 2003 ja tänä päivänä se on kiinteä osa ProAgria Lapin tarjontaa. Henkilökuntaa on vajaa 30, josta maatiloja pääasiakasryhmänään palvelee yli puolet. Tarkemmin nykyistä palvelutarjontaamme esittelemme muilla sivuillamme.

Mikäli haluat tietää lisää historiastamme, käy tutustumassa alla oleviin linkkeihin tai ota yhteyttä Raija Yrjänheikkiin.

Ota yhteyttä!

Lisätietoja ProAgria Lapin vaiheista

Simo Alaruikka puh. 0400 395 953

sähköposti: etunimi.sukunimi@proagria.fi